vaatekomero Lakeus Design

Suunnittele unelmiesi vaatekomero mittojen mukaan

Kukapa ei haaveilisi kodissaan olevan vaatekomeroa, jossa kaikki olisi helposti löydettävissä ja kauniissa järjestyksessä? Ja säilytystilat omien mittatoiveiden mukaan. Aina parempi, jos vaatekomeron ovet liukuisivat sivuun tilaa säästäen – ja plussaa, jos niihin saisi vielä peiliovet tuomaan lisää tilavuuden tuntua huoneeseen. Ei siitäkään haittaa olisi, että päivän asua voisi mallailla peilistä samalla, kun nappaa vaatekaapista vaihtoehtoja esille.

Omien toiveiden mukainen vaatekomero

LiukuoviCenteriltä saat unelmiesi vaatekomeron helposti omien toiveiden mukaiseksi. Korit, laatikot ja tarvittaessa ulosvedettävät hyllyt ja housupiikit ovat vaivattoman säilytyksen avain. Housuteline sopii myös esimerkiksi isojen huivien säilytykseen. Vaatekomeron tangot ovaalina tai pyöreänä – ja jos tilan syvyys on rajoitettu, kaappiin voi asentaa ulosvedettävän tangon. Kaiken voi tankoja, hyllyjä ja laatikoita myöten tehdä mittojen mukaan; esimerkiksi laatikon saa aina metrin leveyteen asti. Valita voit myös sen, ponnahtaako laatikot kevyestä painalluksesta auki ja kiinni vai ovatko ne hidastavat, eli menevät itsestään kiinni. Mittatilaustöissä tulee ottaa tapauskohtaisesti huomioon määrättyjä asioita, jotka on helppo tarkistaa ammattilaiselta.

– Erikoistapauksissa kannattaa kääntyä myyjän puoleen. On paljon, mitä voimme tehdä ja mikä ei välttämättä käy valmiista malleista ilmi, vinkkaa LiukuoviCenterin myyjä Sari Haag. Esimerkkinä Haag kertoo huoneesta, jonka jakajaksi tuli ”läpimenokaappi”; sama kaappi toimi molemmin puolin ja jakoi samalla tilan kahteen eri huoneeseen.

Yhteen vaatekomeroon mahtuu lukemattomia säilytysratkaisuja

Vaatekomeroon saa sijoitettua niin kenkä- kuin kravattitelineen ja sen sisälle voi muutenkin laittaa koukkuja ja naulakoita tarpeen mukaan. Kun kaikki vaatteet ja asusteet ovat järjestyksessä, ne säilyvät siistimpänä ja löytyvät helposti kiireessäkin. Enää tarvitsee vain muistaa laittaa ne paikoilleen, ja silloinkin kun laiskottaa…

Vaatekomeron sisälle voi asentaa ladattavan led-valon. Valo on kiinni magneetilla lampussa, joka kiinnitetään kaappiin tarranauhalla. Magneettitelineestä led-valon saa helposti irrotettua, ladattua ja laitettua takaisin. Led-valoja voit kiinnittää kaappiin useamman. Vaikka led-valo valaisee hyvin, on toki tärkeämpää, että huoneessa on kunnon valaistus.

Koreja voi vaatekaappiin lisätä jälkikäteenkin, mutta se kannattaa ottaa jo suunnitteluvaiheessa huomioon. Hyllyn leveys suunnitellaan sen mukaan, että koreja voi lisätä myöhemminkin.

Hyvin suunniteltuun vaatekomeroon saat järjestettyä fiksusti kaiken käsilaukkuja myöten. LiukuoviCenterillä on kuluville osille kymmenen vuoden takuu ja pyörästöille 25 vuoden takuu. Hyvä vaatekaappi palvelee vuosia, joten laatuun kannattaa panostaa!

Jaa tämä muillekin kiinnostuneille!